mierontie 5

Satu Gröndahl Yks Kaks lehdessä

Koo Reimanin (Kaino Ranén) Mierontie käsittelee tänäkin päivänä ajankohtaista aihetta, pakolaisten kohtaloita. Teos kertoo Nikkasen perheestä, joka joutuu lähtemään kahdesti Karjalan kannakselta. Mierontiessä perheen äiti Maiju lähtee evakkoon 1939 kahden lapsensa ja appensa Mikko Niskasen kanssa. Heidät sijoitetaan vanhaan ja kylmään tölliin Kiikoisiin. Suomalaiset talolliset velvoitettiin majoittamaan evakkoja ja antamaan näille ruoka-apua, eikä yhteiselämä sujunut aina kitkatta.    
     Isäntäväen kylmyys ja välinpitämättömyys Nikkasen perhettä kohtaan sulaa pikkuhiljaa, mutta talon renki ja piika osoittavat alusta alkaen myötätuntoa ja jakavat omistaan evakoille. Maijun puoliso Johannes Nikkanen kotiutetaan rintamalta ja perhe voi taas elää yhdessä. Sotakokemukset ovat kuitenkin muuttaneet aiemmin tasapainoista ja läheisistään huolehtivaa perheenisää. Kirjaan mahtuukin monta tarkkasilmäistä kuvausta ihmisten välisistä kohtaamisista, perhe-elämästä vaikeissa olosuhteissa ja sodan aiheuttamista traumoista.
    Koo Reiman on onnistunut luomaan psykologisesti uskottavan ja jännittävän romaanin. Vankka tausta- ja tutkimustyö tuo kerrontaan syvyyttä. Lukuisat yksityiskohdat ja historian tuntemus antavat lukijalle tietoa Suomen historiasta ja karjalaisten ja suomalaisten kohtaamisista. Kiehtovan lisänsä teoksen henkilögalleriaan tuo Kreivi alias Tuomas Linnamäki. Kreivi on suomenruotsalaiseen aatelistoon kuuluva intellektuelli, joka sanoutui irti tehtävistään valkoisen puolen upseerina kansalaissodan aikana. Kreivillä on suhteita poliitikkoihin ja hän kuuntelee radiosta kansainvälisiä kanavia. Hän tukee Nikkasen perhettä myös näiden palatessa Karjalan kannakselle kun suomalaiset joukot valloittavat takaisin Talvisodassa menetetyt alueet. Tämä tolstoilainen hahmo säilyy kuitenkin sopivan salaperäisenä eikä lukija saa tietää hänestä juuri sen enempää kuin Nikkasen perhe.
    Mierontie käsittelee petosta monelta kannalta. Pettikö Suomen valtio karjalaiset kun antoi näiden lähteä takaisin Karjalaan, vaikka uhkakuva Neuvostoliiton taholta oli selkeä? Joutuiko Suomi kansainvälisen suurpolitiikan uhriksi, kun se taisteli Saksan rinnalla? Miksi länsivallat eivät antaneet Suomelle apua? Mierontie herättää kysymyksiä, mutta ennen kaikkea se on jännittävää ja koskettavaa lukemista karjalaisten ja suomalaisten historiasta. Teos on jatkoa aiemmin ilmestyneelle romaanille Pilvet Kannaksen yllä, joka aloittaa Koo Reimanin trilogiaksi suunnitteleman kirjasarjan.



Mierontie – vahva kuvaus, ajankohtainen kirja
Karjalan kannaksen evakoista

Raimo Sillanpää, Ruotsinsuomalainen-lehti 2016-01-21

Oma ikäpolveni on ollut paljonkin tekemisessä Talvi- ja jatkosodan evakoiden kanssa. Koo Reimanin kuvaus erään perheen kohtaloista monesti vihamielisen ja tylyn kantaväestön keskuudessa tulisi kuulua täkäläisenkin ruotsinsuomalaisen nuorison lukemistoon.

Suurin osa meistä ruosuista kuulunee sodanjälkeisen Suomen puolipakosta jättäneisiin ”evakkoihin” eli itsensä evakuoineisiin. Taistelu toimeentulosta, paremmista elinoloista on johtanut meidät vieraille maille – yksi sellainen on Ruotsi.
     Nikkasen perhe evakuoidaan kannakselta. Monien vastoinkäymisten jälkeen äiti-Maiju, kaksi lasta sekä appiukko Mikko, päätyvät Sata-Hämeeseen Kiikoisiin. Ankara pakkanen hatarassa mökissä pienten lasten kanssa kuormittaa perhettä, jonka isä, Johannes sotii talvisodan rintamalla. Paikallinen väestö on haluton järjestämään apua, jota tarvitaankin kaikenlaista. On epäluuloja ja tietämättömyyttä vaikkapa vain Karjalan kannaksen asukkaista. Ovatko he edes suomalaisia. Pelätään maiden pakkolunastuksia noille evakoille.
     Kirjailija kuvaa kaunistelematta – omienkin kokemusten kautta tapahtumia, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä, kymmenien vuosien takaa koko Suomeen. Aikakauden tapahtumat ja taustat on tarkkaan kartoitettu – Koo Reiman kertoo muun muassa istuneensa kansallisarkistossa Helsingissä, ja erinäisiä lehtileikkeitä hän kertoo kahlanneensa läpi. Näitä hän myös tarvittaessa siteeraa, asiaa ja historian faktaa löytyy kirjan ihmiskohtaloiden lähdeaineistoksi.
    Kiinnostavaa, uskottavaa spekulaatiota Suomen ja maailmanhistorian käänteistä löytyy, mikä osaltaan selittää, miksi kaikki kävi kuten kävi – evakoiden osalta kahdestikin. Unelmat Karjalan takaisin saamisesta elävät vieläkin, esimerkiksi muun muassa Veikko Saksin win-winskenaariossa.
     Lukija uppoutukoon kirjaan nimeltä Mierontie, joka on toinen osa sarjasta, johon on luvattu ainakin vielä kolmas osa.

Ihmiskohtalot elävöittävät muuten persoonattomaksi jäävää Talvi- ja jatkosodan historiaa lähinnä karjalaisen siirtoväen kannalta, ja monesti jäin miettimään, mikä olisi ollut oma kohtaloni vastaavanlaisissa olosuhteissa, sotatila vääristää todellisuutta, vähättelee kauheuksia ja samalla luontainen ihmisen myötäelämiskyky joutuu kovalle koetukselle.
     Teossarjan ihmiskohtaloita onneksi voi seurata seuraavassa osassa. Sodanjälkeinen Suomi on ainakin meille 40- ja 50-lukulaisille osin tuttua: yhtymäkohtia siten löytyy.
     Nyky-Eurooppa on taas ajautunut vastaavanlaiseen sekasortoon, jonka loppua ei vielä näy. Samat pelot, epäluulot, vihakin uhkaavat tämän päivän pakolaisia. Myötäelämiskykyä kysytään taas niin Ruotsissa, Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
     Meille uskotellaan, ettei maissamme ole enää tilaa, vaikka Ruotsissa ja Suomessa maaseutu autioituu, autiotaloja ei ehditä purkaa niillä seuduilla, joista mekin aikoinaan evakuoimme itsemme muihin maihin. Katupartiot hylkäävät Lemminkäisen ja ottavat viikinkijumalia vihamielisiin tekoihin oikeuttamaan.
     Luin Mierontien, joka vei minut historiaa pitkin pohtimaan, toistuuko kaikki taas. Olemmeko kuin muinainen Englannin kuningassuku, josta sanottiin, etteivät he mitään oppineet, eivätkä mitään unohtaneet. Koo Reiman on hyvää vastalääkettä vihan aatteille.

Raimo Sillanpää