tamara
              5
Keijo Kettunen 
Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehdessä 2005.

Vaarassa Venäjällä
Koo Reiman:Tamara Compania Comder 2005. 313s.
Tukholman lähistöllä asuva Koo Reiman,oikealta nimeltään Kaino Ranén (s.1938), on nyt julkaissut
toisen jännitysromaaninsa.
Tamara ilmestyi edeltäjänsä tapaan Ruotsissa, ruotsinsuomalaisiin teoksiin
keskittyneen pienen firman kautta, mutta julkistamistilaisuus käytiin äskettäin pitämässä Helsingissä asti.
Reiman debytoi pari vuotta sitten Estonia-katastrofiin nivoutuvalla jännärillä Synkkä yö julma meri, ja Tamaran jälkeen valmisteilla on jo seuraava romaani, ensi vuodeksi tähdätty trilogian päätösosa.
Tamarassa Reiman rakentelee jälleen suuria salaliitto- ja rikoskuvioita venäläisiin ympyröihin. Amerikkalainen päähenkilö John Grey - jonka työnkuva ei käy täysin selväksi mutta jolla on yhteyksiä
muun muassa CIA:han - saapuu Pietariin etsimään rakastamaansa Tamaraa, jota hän ei ole tavannut
moneen vuoteen. Tamara on kuitenkin kadonnut jäljettömiin, ja Grey havaitsee pian saaneensa
kintereilleen hämäriä takaa-ajajia, joiden tarkoitusperistä ei ole tietoa. Grey pääsee turvaan Moskovaan
edellisestä kirjasta tutun everstin Grigori Malevin luo, mutta tapahtumat alkavat vyöryä entistä
kiivaammalla vauhdilla, ja hämmentynyt amerikkalainen joutuu pääkaupungissa hengenvaaraan useampaan otteeseen:
Moskovan miljöiden lisäksi tarina liikkuu Uralin seuduilla nimeämättömissä kylissä ja tukikohdissa. Bereznikin kaupunki tosin mainitaan nimeltä yhtenä Greyn matkan välietappina. Päivänvaloon
paljastuu muun muassa erään tutkimuslaitoksen käynnistämiä, ihmisten persoonallisuutta muuttaneita
lääkekokeita, joiden kohteiksi on valittu niin sotilaita kuin siviilejäkin. Kolkoista tapahtumista löytyy
kytkentöjä Venäjän valtapeleihin ja jopa vallankaappaussuunnitelmiin. Ydinaseillakin on niissä oma
osuutensa.
Reiman osaa luoda tiivistä jännitystä ja paranoidisia tunnelmia. Hän kirjoittaa konstailematonta tekstiä,
joka etenee luistavasti ja pitää otteessaan. Joskus hän tarjoaa hyviä yllätyksiä nostamalla tärkeään
rooliin sivuhenkilöitä, esimerkiksi eversti Malevin vaimon Tatjanan. Hetkittäin tarina tuntuu tosin
luisuvan turhan väkivaltaisille linjoille. Tässä genressä kuuluu vetää välillä pellit auki ja viedä tilanteet äärimmilleen, mutta vähempikin määrä veristä satoa olisi riittänyt. Loppupuolella kierrokset vain
suurenevat, kun Reiman ei tyydy venäläisten ydinaseuhkien kuvauksessa tavanomaisiin läheltä piti -trillerikliseisiin, vaan vie skenaarionsa pidemmällekin. Aiheen käsittely jää kuitenkin vähän
epämääräiseksi ja ylimalkaiseksi.
Eräissä Reimanin lausemuodoissa on pientä vierasperäistä sävyä, joka ei kuitenkaan liiemmälti haittaa.
Sen sijaan oikoluvussa olisi ollut skarppaamisen varaa: kiintoisa romaani ei olisi tarvinnut riesakseen
näin monia ladonta- ja kielivirheitä. Keijo Kettunen