laura 3 Laura Palovuori
Olen syntynyt Pietarsaaressa vuonna 1982. Opiskelin Oulun yliopistossa kulttuurimaantiedettä ja valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2008. Koko opiskeluajan toimin Oulun ylioppilaslehden avustajana ja kolumnistina. Opintojen jälkeen muutin Ruotsiin, jossa olin ollut useana kesänä kesätöissä. Perehdyin Ruotsin vähemmistöpolitiikkaan kirjoittaessani Ruotsin Suomalaiseen. Sitten toimin Ruotsin television suomenkielisten uutisten reportterina. Lopulta myös minusta itsestäni tuli vähemmistökieliaktiivi ollessani tutkija-assistenttina Uppsalan ja Linköpingin yliopistojen projekteissa, joissa tutkittiin vähemmistökielten elvyttämistä ja kielipolitiikan vaikutuksia. Samalla perustin lasten blogin Miniminoritet, jossa suomenkieliset lapset kirjoittivat omasta elämästään. Aloin kirjoittaa Pietarsaaren Sanomiin jo vuonna 2010, mutta kolumnini alkoivat ilmestyä säännöllisesti vuonna 2012. Ruotsinsuomalaisuudesta riitti kirjoitettavaa, mutta kirjoittaminen sai todellista vauhtia, kun muutimme mieheni kotimaahan Jordaniaan toisen lapsen syntymän jälkeen. "Jordanian kokeilua" piti jatkua aluksi vuoden verran, mutta lämmin aurinko ja oivalliset lapsenvahtipalvelut saivat meidät jäämään. Tällä hetkellä jatkan Pietarsaaren Sanomien kolumnistina ja kirjoitan myös blogia nimellä Arabian Laura. Eli kertomukset arabialaisista sukulaisista ja kulttuurieroista jatkuvat. Blogi löytyy osoitteesta: arabianlaura.blogspot.com

kaukana 1
2016
Nidottu, tanskalainen sidonta
130x200 mm
230 sivua
Valokuvia
Kaukana kotona
ISBN 978-91-87185-46-5

Laura Palovuori on matkannut pitkän matkan Pietarsaaresta Ruotsin kautta Ammaniin, Jordanian pääkaupunkiin, minne hän muutti perheineen muutama vuosi sitten. Aluksi ”Jordanian kokeilun” piti jatkua vain vuoden verran, mutta aurinko ja oivalliset lapsenvahtipalvelut saivat heidät jäämään pitempään. Jo Ruotsissa asuessaan Laura Palovuori kirjoitti suomalaisiin lehtiin Ruotsista ja ruotsinsuomalaisuudesta. Jordaniaan muutettuaan hän kirjoittaa edelleen, tällä kertaa miehensä kotimaasta Jordaniasta ja heidän elämästään Ammanissa. Kaukana kotona teos on yhdistelmä hänen aikaisemmista artikkeleistaan Pietarsaaren Sanomiin ja Lännen Mediaan sekä Ruotsissa ilmestyvään Liekki lehteen. Valtaosa artikkeleista ja teoksen kuvista liittyvät hänen nykyiseen asuinmaahansa. Tällä hetkellä Laura Palovuori toimii Pietarsaaren Sanomien kolumnistina ja kirjoittaa omaan blogiinsa: arabianlaura.blogspot.com

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa 23 €
Hinta Ruotsissa: 220
:-                                   
On varastossa