mina1
Koo Reiman
(Kaino Ranén)

Syntynyt Karjalan Kannaksella 1938. Sotalapseksi Ruotsiin Trosan lähelle eräälle saarelle keväällä 1944, takaisin Suomeen kesällä 1946. Asui Helsingissä lähes kaksikymmentä vuotta ennen kuin muutti Södertäljeen 1974. Asui Tukholmassa tai kaupungin lähistöllä vuosina 1984-2007, minkä takia monet hänen romaaneistaan sijoittuvat Tukholman alueelle. Kulttuurilehti Liekin päätoimittaja vuosina 2005-2007. Asuu nykyisin Dalskogissa, runsaat kymmenen kilometriä Mellerudistä Norjan rajalle päin.
Kirjoittamisen lisäksi toimii aktiivisena jäsenenä Compania Comder HB pienkustantamossa ja vastaa sen kirjallisesta tuotannosta. Tekeillä viimeinen osa Karjalan Kannas sarjaan. Viimeistelyä vaikka aikuisille tarkoitettu fantasiateos, fantasiateos nuorille ja dekkari.



mierontie2
2015
Sidottu
Kangaspäällys
Suojapaperi
152x215 mm
268 sivua

Mierontie
Pilvet Kannaksen yllä 2. osa

ISBN 978-91-87185-39-7

Talvisota jatkuu. Isät, veljet ja pojat ovat henkensä kaupalla siellä jossakin. Pelko heidän turvallisuudestaan ja Suomen kohtalosta hallitsee ihmisten ajatuksia. Evakkoja rasittaa vielä kaiken muun lisäksi kaipuu menetetyille kotiseuduille. Vastaanotto sijoituspaikoilla ei aina ole paras mahdollinen, mutta on sopeuduttava, ja karjalaiset sopeutuvat. Rauhanehdot ovat ankarat. Suurin osa Karjalaa menetetään viholliselle ja karjalaisten toiveet pikaisesta paluusta romuttuvat.Vuoden 1941 kesällä Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Suomi vedetään Saksan rinnalla uudelleen sotaan mukaan. Suomalaiset joukot valloittavat takaisin talvisodassa menetetyt alueet, ja joidenkin haaveet Suur-Suomesta odottavat täyttymystään. Karjalaiset palaavat sadointuhansin kotiseuduilleen, mutta rakennukset on tuhottu ja pellot hoitamatta. Melkein kaikki täytyy aloittaa alusta.Mierontie jatkaa siitä mihin Pilvet Kannaksen yllä päättyi. Teoksessa seurataan edelleen Nikkasten perheen kohtaloita heidän ilon sekä surun ja epätoivon hetkinään. Monien henkilöiden kohtalot nivoutuvat yhteen. Muutto takaisin Kannakselle luo toivoa paremmasta, mutta vihollisen joukot vyöryvät jälleen kerran Karjalan Kannaksen yli. Karjalaiset joutuvat uudelleen evakoiksi mierontielle, eikä kellään ole aavistustakaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hinta Suomessa ja muissa  euromaissa: 26 €
Hinta Ruotsissa: 260
:-                                                                   
V
arastossa

Lue arvostelut
pilvet1
2009
Sidottu
Kangaspäällys
Suojapaperi
152x215 mm
381 sivua
Pilvet Kannaksen yllä
ISBN978-91-977534-2-5

KANSAKUNNAN KOHTALONHETKET FAKTAN JA
FIKTION KEINOIN.

1930-luvun loppu juuri ennen toista maailman sotaa. Karjalan Kannaksella ihmiset elävät arke aan: toiveet ja pelot, uskallus ja intohimo kutou tuvat kirjavaksi kudelmaksi, josta tunnistaa
elämän. Vääjäämättömän lähestyessä sen kummemmin yksilö kuin kansakuntakaan eivät tie dä pian joutuvansa historian julmaan pyörteeseen.
Pilvet Kannaksen yllä on Koo Reimanin viides romaani ja samalla aluevaltaus hänen tuotannossaan. Kun historiallinen dokumentointi yhdistyy eeppiseen kerrontaan, tuloksena on ikkuna suomalaisuuden koh talonhetkiin. Samasta ikkunasta avautuu näkymä elä mään karheimmillaan ja kauneimmillaan. Pieni kohtaa suuren ja lukija jää miettimään yksilöllisiä kohtaloita ajan huikeassa vyöryssä.

HintaSuomessa ja muissa euromaissa: 21 €
Hinta Ruotsissa: 210:-      
                                                             
Varastossa
Lue arvostelut

raha1
2012
Nidottu
130x195
229 sivua
Raha ei tunne armoa
ISBN 978-91-87185-10-6

Vasten tahtoaan Olle Sillanpää joutuu oppaaksi ja huoltajaksi neljälle sisieteettinuorelle näiden hiihtolomalla Ruotsin tuntureilla. Jo alkumatka osoittaa, että hänen ennakkoaavistuksensa saattaa käydä toteen. Mikään ei suju niin kuin Olle toivoo, ja yhteinen hiihtomatka viidentoista kilometrin päässä sijaitsevalle tunturimökille joutuu vaikeuksiin. Lumimyrsky yllättää, ja perillä he joutuvat keskelle rikollisten välienselvittelyä. Kun Olle Sillanpää olettaa heidän selvinneen pahimmasta osoittautuu, että todellinen katastrofi odottaa aivan yllättävältä taholta.Koo Reimanin yhdeksäs romaani tarjoaa tälläkin kertaa räväkkää menoa ja äkkikäänteitä. Raha ei tunne armoa, ei edes Ruotsin tuntureilla.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa. 18
Hinta Ruotsissa: 187
:-                                                                  
 Varastossa
Lue arvostelut

ennen1
2012
Nidottu
148x210 mm
192 sivua
Ennen maailman sankarit
ISBN 978-91-87185-00-7

Juhannus lähestyy, eikä Pekka löydä mitään kiinnostavaa tehtävää. Parhaan ystävän Jimin kanssa on välit jäässä. Tyhjänpäiväisyyksien takia, mutta kuitenkin, kun kumpikaan ei halua tehdä aloitetta pyytääkseen anteeksi. Ostoskeskus on kesäautio. Tietokonepelitkin tympivät, mutta kun ei ole muutakaan. Pekka ikävystyy aina pahemmin, kunnes tapahtuu sellaista mitä hän ei edes unissaan olisi osannut kuvitella. Seikkailu odottaa... ja Jimkin pääsee siihen osalliseksi.
Koo
Reimanin Ennen Maailman sankarit on tarkoitettu nuorille, ja siinä liikutaan toden ja fantasian maailmassa. Taru ja nykyisyys sekoittuvat niin, etteivät kirjan sankarit lopulta tiedä, onko kaikki vain unta tai pelkkää kuvittelua.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa_ 17 €
Hinta Ruotsissa:  176:-    
                                                              
Varastossa
Lue arvostelut

about1
2011
Nidottu
130x195 mm
227 sivua
About isän tyttö
ISBN 978-91-977534-8-7

Komisario Andersson palaa toipumislomaltaan huomatakseen saaneensa uuden päällikön. Intendentti Elisabeth Bondarow osoittautuu jo alkuun tiikeriksi, jolla on kynnet tallella, eikä hän epäröi käyttää niitä saadakseen tahtonsa läpi. Komisario Anderssonille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin mukautua. Katkeruus suositun pomon menettämisestä ei kuitenkaan hellitä otettaan ja se saa komisarion toimimaan tavalla, joka ei tiedä hyvää uralle. Sen lisäksi häntä kaivertaa tunne, ettei kaikki ole sitä miltä se näyttää.
Koo Reimanin seitsemäs romaani, About isän tyttö, on jälleen täynnä toimintaa ja yllättäviä tilanteita.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 17
Hinta Ruotsissa: 176
:-                                                                   
Varastossa
Lue arvostelut


epatoivon1
2010
Nidottu
130x195 mm
238 sivua
Epätoivon lunnaat
ISBN 978-91-977534-4-9

Bengt Asplund päättää kertaheitolla ratkaista rahaongelmansa. Lehteen laitettu ilmoitus tuo tulosta, mutta toivomansa tehtävän sijaan hänet pakotetaan mukaan sellaiseen, josta vain tuuri saattaa pelastaa hengissä. Bengt ei luota onneensa, ei edes sattumaan, sillä kokemus on osoittanut, että hän on ikuinen luuseri. Joka tapauksessa hän tekee parhaansa, vaikka toimeksiantajat osoittautuvat pettureiksi jo alusta lähtien.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 17 €
Hinta Ruotsissa: 176:-
                                                                   
Varastossa
Lue arvostelut



tulen1
2006
Sidottu
152x215 mm
318 sivua
Tulentuhkaa
ISBN 91-974730-4-9

Kansankodin rattaissa rahisee. Tapahtumat maailmalla romahduttavat maan talouden, ja sadattuhannet kansalaiset menettävät toimeentulonsa ja mikä vielä pahempaa, myös uskonsa tulevaisuuteen. Seurauksena on levottomuuksia, jotka uhkaavat syöstä ennen vakaan valtion kaaokseen.
Patrik Gunnarssonille taloudelliset vaikeudet ovat ylitsepääsemättömät. Hän on joutumassa vaimoineen kadulle, ja avioliitto rakoilee. Ennen kuin hän huomaakaan, koetut ja oletetut vääryydet täyttävät hänen mielensä siinä määrin, että vain kosto saattaa enää palauttaa menetetyn itsekunnioituksen. Tavattuaan armeijan aikaiset toverinsa tapahtumat lähtevät vyörymään tavalla, jonka lopputulosta kukaan ei osaa edes aavistaa.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 17 €
Hinta Ruotsissa: 170:-
                                                                  
Varastossa
Lue arvostelut
joka1
2007
Nidottu
130x195
318 sivua
Joka viimeksi nauraa
ISBN 978-91-974730-7-1

Joka viimeksi nauraa on Koo Reimanin neljäs teos ja samalla kolmas ja viimeinen siinä
jännitystrilogiassa, jonka ensimmäinen osa, Synkkä yö julma meri, julkaistiin 2003 ja toinen
osa, Tamara, 2005.Joka viimeksi nauraa seuraa ensimmäisten teemaa, vauhtia ja tapahtumia riittää aina viimeisille riveille saakka.John Greyn rakastetun Tamaran väkivaltainen kuolema on syössyt hänet masennukseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Moskovan tapahtumat kummittelevat edelleen ja Grigori Malevin ja Aleksej Gorkin saapuminen valtoihin sysää liikkeelle tapahtumat, jotka johtavat New Yorkista Dallasin kautta aina Meksikon lahdelle saakka. CIA on mukana, kuinkas muuten, mutta kenen hyväksi järjestö työskentelee...?

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 11 €
Hinta Ruotsissa 110:-    
                                                                

Teos on myös sähkokirjana ePub ja pdf tiedostoina.
Hinta ja toimitustapa kysyttäessä.

Varastossa
Lue arvostelut
tamara1
2005
Nidottu
130x195 mm
313 sidor
Tamara
ISBN 91-974739-3-0

Tamara on kirjailija Koo Reimanin toinen romaani —itsenäinen jatko hänen esikoisromaanilleen
synkkä yö julma meri, joka ilmestyi syksyllä 2003 suomenkielisenä ja syksyllä 2004 ruotsinkielisenä
nimellä mörk natt djupt hav.Kaipuu saa John Greyn palaamaan Pietariin, mutta Tamara on kadonnut. Johnille valehdellaan, eikä hän uskalla täysin luottaa edes uusiin ystäviinsä Moskovassa.
Kulisseissa salaperäinen kenraali Vasiljev Gaurilov ohjailee tapahtumia. Tahtomattaan John joutuu
sekaantumaan asioihin, jotka eivät ainoastaan aseta hänen omaansa, vaan myös kaikkien hänen läheisyydessään olevien hengen vaaraan.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 11 €
Hinta Ruotsissa: 110:-   
                                                                 

Teos on myös sähkokirjana ePub ja pdf tiedostoina.
Hinta ja toimitustapa kysyttäessä
Varastossa.
Lue arvostelut                                                                                    
synkka1
2003
Nidottu
130x195 mm
317 sivua
Synkkä yö julma meri
ISBN 91-974730-0-6

Kahden uudentyyppisen atomiaseen katoaminen kyseenalaistaa murenevan suurvallan kunnian.
Eversti Grigori Malev lähetetään selvittämään tapausta, mutta varsin pian hän huomaa olevansa
pelkkä marionetti. Juoksupoika, jonka oletetaan tottelevan ylempiensä pienempiäkin viittauksia.
Eversti Malev tekee parhaansa. Siitä huolimatta tapahtumat johtavat katastrofiin, joka ravistelee
Itämeren ympärysmaita.
Synkkä yö julma meri on fiktiota, joka rakentuu M/S Estonian uppoamisen ja erään samoihin
aikoihin julkisuuteen ilmestyneen salaperäisen aineen ympärille. Estonian uppoaminen on järkyttävä tosiasia. Haaverin jälkiseuraukset, ennen kaikkea syiden selvittelyssä tapahtuneet monet kömmähdykset, suovat edelleen tilaa erilaisille spekulaatioille.

Hinta Suomessa ja muissa euromaissa: 11 €
Hinta Ruotsissa: 110:-   
                                                                 

Teos on myös sähkokirjana ePub ja pdf tiedostoina.
Hinta ja toimitustapa kysyttäessä
Varastossa.
Lue arvostelutt